Ajankohtaista

Ratsastusleirit pyörivät !

Terveysturvallista ratsastusleiriä

Olemme saaneet ratsastusleiritoiminnan pyörimään Einolassa koronasta huolimatta. Leiriryhmät ovat olleet pieniä ja majoitukset olemme suunnitellut hajautetusti. Kaverukset ovat yöpyneet yhdessä ja yhden hengen majoituksiakin saadaan jonkin verran järjestettyä.
Aamu- ja iltapalat leiriläiset ovat syöneet majoitusmökeissä ja nyt kylmänä aikana lämpimät ruuat on syöty talossa pienissä majoitusryhmissä eri aikaan eli siinäkään ei ole tullut kohtaamisia.
Kun kelit vähän lämpenee parin viikon päästä niin lämpimät ruuat syödään talon isolla lasitetulla kuistilla ja edelleen majoitusryhmittäin.
Tallissa pidetään välimatkoja ja maskisuositus. Muutoinkin noudatetaan käsihygieniaa ja muita yleisiä virusohjeita.
Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä toimintatapoihin ja siihen että leiritoiminta on saatu pidettyä näin yllä.
Kun olet tulossa meille, huomioithan tämän että ilmoita kenen kanssa haluat majoittua, tai jos haluat nukkua yksin niin kerro sekin, periaatteessa jos vain on tilaa niin yksin tulevat aikuiset pyrimme laittamaan nyt keväällä yksin majoittumaan ellei asiakas muuta pyydä.
Kun olet tulossa leirille, kannattaa erityisesti välttää riskikontakteja 1-2 vko ennen leiriä.
Viime kesäkuussa harjoittelimme jo jopa 18 hlö ryhmillä, miten toimia leirillä niin että ihmiset on jaettu 6 hlön ryhmiin ja että ryhmät pidetään erillään. Homma toimi kyllä hyvin ! Nyt toki toivotaan taas että virustilanne rauhoittuu kesäksi ja saamme olla vähän rennommin, mutta on hyvä tietää että leirit onnistuu tarkemmillakin varotoimilla.
Se mikä on nyt eniten toisin kuin ennen, on se poisjäänti pienistäkin flunssaoireista. Jos sairastut tai joudut altistuneena karanteeniin, saat tulla uudestaan korvaavalle leirille 6 kk sisällä.
Jos tulet junalla, käytä junassa kertakäyttömaskia ja vaihda maski uuteen kun tulet autoon.

Tervetuloa Einolaan !